Otso tuli taloomme (ja sydämiimme vallaten olohuoneesta heti nojatuolin itselleen :D), kun olin tavaratalon nalleosastolla ihastellessani huomannut ylähyllyllä karhun, joka näytti kovin halattavan ihanalta. En yltänyt kuitenkaan niin ylös. Sitten toisena päivänä olimme miehen kanssa ostoksilla ja pyysin häntä nostamaan nallen minulle, jotta voisin kaveria tarkastella lähemmin. Ihana, tosiaan, ajattelin. "Lähteehän nalle mukaamme, lähteehän?" kysyin mieheltä hymyillen. "Lähteekö?" mies hymyili takaisin, joten minä päädyin retuuttamaan nallea hyvän aikaa sylissäni. Kuitenkin oli vielä paljon ostettavaa muistakin kaupoista, joten käytännön syistä nalle jäi hyllylle. Harmittihan se, mutta tiesin kuitenkin, että salamana Otsoksi nimeämäni karhu pääsisi kotiin kyllä.
Myöhemmin illalla, kun olimme jo kotiin tulleet, mies lähti vielä kauppaan muun muassa Otsoa hakemaan. Tullessaan takaisin naurahti, kuinka kaupan kassa oli luonnehtinut karhua "Ässäksi nalleksi", ja miettinyt pitäisikö itsekin käydä sellainen hakemassa. Kassa oli siis kaksikymppinen, pukinpartainen nuorukainen. :) Varmaan jokin läheisistään nalleja keräilee.
Otso on hyvin rento jössikkä. Ja aika linssilude: